keskiviikko 3. lokakuuta 2012

LIVE-kohtaaminen live-streamingin varjossa

Tällä viikolla (vko 40) olemme treenanneet maanantaina 01.10. ja keskiviikkona 03.10.

Ensin muutama sana maanantaista.

Ekaks Make esitteli tekemänsä videon:  Äänestäminen kannattaa aina
 
Tämän videon oli tarkoitus toimia mainoksena ja kutsuna, johon olisimme videoineet lisämaterialia esimerkiksi kuntavaaliehdokkailta.  Aikataulumme on kuitenkin nyt niin tiukka, että aikaa videon jatkotyöstölle ei ole.

Sitten siirryimme testaamaan ja kehittämään edellisviikolla hyvin toiminutta ideaa, jossa esiintyjällä /esiintyjillä on oma live-ohjaajansa.  Esiintyjä ei siis aloittaessaan esiintymistä tiedä mitä hän tulee tekemään, vaan live-ohjaajan tehtävänä on antaa esiintymisohjeet esiintyjälle.
Pilvi oli edellisviikon harjoituksien pohjalta luonut esityspowerpointin, jota lähdimme käymään läpi.

                                          (tässä ensimmäinen dia powerpointista)

Kokeilimme ahtaa esityksellistä materiaaliamme puoleen tuntiin.  Se osoittautui hankalaksi.  Materiaalia oli siis liikaa, mikä on tietenkin positiivinen asia, vaikka aiheuttikin meille päänvaivaa.  Sinultaaninen liveohjaus tuntui myös enemmän häiritsevältä kuin hienolta.  Näin taidetyö usein etenee.  Oivalluksen ja inspiraation kautta perspiraatioon ja väsymykseen, joka johtaa taas uuteen oivallukseen.

Lopulliseen solmuun meidät kuitenkin väänsi teknologia, kun testailimme live-streaming osiota.

Parhaimmillaan työpöydällämme oli:  i-pad, nokia n-97, samsung jotain, i-mac...kaikilla näillä laitteilla oli siis periaatteessa mahdollista tehdä live-lähetystä käyttäen: skypeä tai bambuuseria......no, kuva pätki, ääni kaikui ja kaikessa oli haaa-uu-s-kkk-a viive.  Kokemus oli, että live-osio on mahdollinen, mutta vaatii paljon esityötä, suunnittelua ja kokeilua.  Teknologia osoitti siis itse miksi soveltavan teatterin menetelmät ovat tarpeellisia:  niitä käyttämällä kontakti on oikeasti nyt ja tässä.  Ja näin viestin mahdolliset vääristymät ovat  lähettäjän ja vastaanottajan aiheuttamia ja vastuulla.

Näistä kohtaamisista siirryimmekin täyttämään matkasuunnitelmiamme.  Äänen avaus näet matkaa marraskuun alussa Trondheimiin.

Ke 03.10.

Keskiviikko on sujunut esityskäsikirjoituksen ja teemoittamisen merkeissä.  Aamupäivällä jakaannuimme kahteen ryhmään, joista toinen työsti esityskäsikirjoitusta ja toinen suunnitteli ja täsmensi tulevaa kiertuettamme.

Ennen lounasta kokoonnuimme yhteen ja jaoimme tuotoksemme.

Tässä lyhyt näyte käsikirjoituksestamme:


Kohtaus 2. / Draamavirkamiehen roolit

KansalaispukkiSinä oletkin vielä ihan ilman lahjoja. Mutta tästä saat roolin. Laitapa tuo kypärä päähän. Ja kun sinulla on kypärä päässäsi, muutut asukasillan fasilitaattoriksi, onko selvä?
Draamavirkamies: ( Innostuneena)  Oi ihanaa, kiitos tästä roolista. Lähden mielelläni uudestaan vaikka Tikkurilaan. Vantaallahan Tikkurilan asemakeskus tulee muuttamaan kaupunkinäkymää valtavasti, ja on kiinnostavaa saada kuulla asukkaiden pelkoja ja toiveita tästä.

Kansalaispukki:  Nyt olet kuitenkin menossa Helsingin rakennusviraston tilaamana Kampin aukiolle: tulet tarvitsemaan kypärää ja jotakin innostavaa ja kutsuvaa roolia, sillä menet osallistamaan nuorisoa siitä miten Helsingin keskustan opastusjärjestelmää tulisi kehittää. Sellainen yhtenäinen järjestelmä näet puuttuu.

DraamavirkamiesKuulostaa melko mutkikkaalta. Onko pukilla lisätietoa aiheesta?

Pukki katsoo lahjasäkkiin

Käsikirjoitukseemme on ilmestynyt uusi hahmo, kansalaispukki, jonka yhtenä esikuvana toimi nuuttipukki
                                                   (kuva nuuttipukista)

Tästä on mielenkiintoista jatkaa.

Tämän kirjasi Riku

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

17.9.2012 maanantai Paikka: Narinkkatori Aika: 10.00

Tehtäväksianto: Valmista Hätätila-aktio, jossa käytät suden, karhun tai perhosen ominaisuutta selviytyäksesi informaatiotulvasta (vaikuta, osallistu, uutiset, tilastot, tutkimukset, materiaali, aineisto, ota selvää...). Käytä aktiossasi toistoa, liikettä ja ääntä (kutsu).

Hätätila-aktio 1 Mikä on tärkeää?

Perhonen vetää puoleensa ihmisiä ja saa vastauksia kysymykseensä. Perhonen kohtaa ihmisen - ja koiran.

Hätätila-aktio 2 Vuokraa työtila




Tässä on tila, jonka itse itselleni loin. Tässä on tila ajatella, tehdä työtä. Saat sen käyttöösi ja voit luoda siitä omanlaisesi. Tässä on tila, jossa saan asiat tärkeysjärjestykseen.

Hätätila-aktio 3 Mikä uutinen oli sinulle tänään tärkeää?

Perhonen, auta minua löytämään se tärkein uutinen!

Hätätila-aktio 4 Missä on sinun reviirisi?


Älkää tulko tänne! Tässä on minun järjestykseni.

Tehtäväksiannon TAUSTAA:
Hätätila-aktion tehtäväksianto syntyi Kansalaistuolissa keräämästämme aineistosta. Kansalaistuoli kiertue oli toukokuussa Keski-Espoossa Järjestökadun Selvästi Kivaa! tapahtumassa, Suvelan perhepuistossa sekä Entressen kesäpihassa. Kansalaistuoli haastoi kansalaisia ja viranomaisia kysymyksillä, jotka koskivat Espoota alueena tai kotina.

Kirjasi Ursula






maanantai 10. syyskuuta 2012

Äh. Tänään 12.9.2012  jo kertaalleen kirjoitettu katosi näppäinvirheen takia. Tekniikka on ihanaa, kunnes se katoaa. Mutta siis harjoitusten päätös oli parempi kuin aloitus. Penäsin tai toistelin tiimille, jotta pian pitäisi löytyä jokin ymmärrys ja mielellään yhteinen siitä, mistä osasista esityksellinen tutkielma koostuu. Heillä ei tuntunut olevan mitään sitä vastaan.

Tässä se on puristettuna kolmen vuoden työtä yhdeksi juurruttamiseen tarkoitetuksi esitykseksi:
Äänen avauksen elementit: blogi = käsiohjelma, live-lähetys = esteettinen katu ja rohkaisu käyttää ja kehittää omia osallistavia menetelmiä. Tämä yksinkertainen kaavio jotenkin tuli poistaneeksi asiantuntijuuden vaateen, joka esittäjään liitetään. Me olemme fasilitaattoreita, meillä on tarjota vaihtoehtoinen toimintamalli, mutta itse emme väitä esityksemme väittävän muuta kuin sitä, että livenä tapahtuvaa vuorovaikutusta pitää vahvistaa. Ja mitä edes live tarkoittaa? Eikö meillä olisi suomeksi siihen sanaa? Elävä vuorovaikutus? No mutta voihan sosiaalisen median keskustelu olla elävää sekin.  Kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus? Liian kapulakielinen. Reaaliaikainenkaan ei käy. Samassa tilassa tapahtuvaa yhteistoimintaa - sitä me ajamme takaa...








(Yksilö x yksilö) + (yhteisö + kunta) = yhteiskunta?

Lähidemokratiaa livenä on luonnosteltu taas hahmolleen. Edellisen blogimerkinnän jälkeen työryhmä sai tehtäväksi tuottaa peruspalveluja. Siirryimme Big Societyyn, jossa kunta ja valtio olivat ulkoistaneet mm. opetuksen ja sosiaali- ja terveyspalvelut yksityisille.

Harjoituksissamme jokaiselle arvottiin peruspalvelu, jonka tuottamisesta piti tehdä tarjous yksityisyrittäjänä. Lisäkierroksia yritettiin puristaa arpomalla jokaiselle puolue, jolle omaa tarjousta oli lobattava. Esimerkiksi Riku Laakkosen tehtävänä oli tuottaa opetuspalvelut ja vakuuttaa liiketoimintaideallaan Perussuomalaiset. Tehtävää varten oli selvitettävä minkälaisia ideologisia rakennuspalikoita puolue tarjoaa esimerkiksi nettisivuillaan. Omaa palvelutuotantoideaa oli lobattava puolueen aatemaailmaa heijastellen.

Summasummarum: Työryhmä heittäytyi tehtävään antaumuksella kuten aina. Syntyi neljä lobbaussessiota, jotka hauskuuttivat osallistujia. Verrattuna aikaisempaan työskentelyyn tehtävä ei keksijänsä mielestä kuitenkaan tarjonnut kauheasti materiaalia esitykselliseen tulostukseen. Tämä kirjattakoon yhteisenä mielipiteenämme.

Hedelmällisempiä yhtälöitä maailmasta rakentui viime viikolla Malmilla, jossa tehtiin aluekehitystyötä korttipelin muodossa. Demokratiapelissä Pilvi Kallio jakoi meille korttipakan siten, että jokainen sai yhden maan (pata, hertta, risti tai ruutu) kaikki kortit. Saimme tunnin aikaa kulkea Malmilla kyselemässä ihmisiltä kehitysehdotuksia. "Mitä Malmilla pitäisi parantaa, mitä puuttuu, mihin pitäisi laittaa rahaa?" Näitä vastauksia sijoittelimme pelikortteihin yhdessä vastaajien kanssa. Tärkeimmäksi arvioidut asiat saivat tietysti kuvakortteja tai jopa ässän, jos sellainen sattui pakasta löytymään. Pelin kehittäjä P.K. oli nimittäin strategisesti hävittänyt joitain kortteja.

Kun kortit oli täytetty kehitysehdotuksilla, kokoonnuimme Ala-Malmin torille julkiseen turnaukseen. Pilvi juonsi peliä aseistautuneena mikrofonilla ja vahvistimella. Tämän jälkeen kokeilimme vielä sovellusta, jossa kierrätimme mikrofonia pelaajilla (kts. video).
http://www.youtube.com/watch?v=ZaX8SuHmahU&feature=BFa&list=HL1347273774

Ja miksi tämä tuntui paremmalta kuin aikaisempi Big Society - mielikuvitteluleikki? Tyhjentävää vastausta en osaa antaa. Tuntui kuitenkin hyvältä olla ulkoilmassa oikeasti ihmisten kanssa tekemisessä eikä harjoitustilassa kikkailemassa. Maailmalle altistuminen käyttöliittymänä korttipeli ja ihmisten jututtaminen pelin varjolla. Siinäpä tärkeimmät.

kirjasi Tihisen Jani

torstai 30. elokuuta 2012

Uuden Demokratian ytimessä


Tekemäni tutkimukset Uuden Demokratian parissa johtivat seuraavan kaltaiseen harjoitteeseen:

"Suunnitelkaa kahden hengen ryhmissä tapahtuma, toiminta tai konsepti joka edistää jollain tavalla paremman kaupungin toteutumista, kaupunkikulttuuria tai mitä tahansa mikä auttaa teitä itseänne viihtymään paremmin omassa kaupungissanne. Aikaa työskentelyyn on kymmenen minuuttia."

Janin ja Rikun mietinnän tulos:

Kansankioski, Olisi yrittäjävetoinen, voittoa tavoittelematon entisajan kestikievarin tyylinen ihmisten kohtaamispaikka. Jossa olisi saatavilla lähiruokaa, polkupyörien vuokrausta, kaikenlaisen tiedon vaihtoa (tietopankki), avoin netti jne... Olisi avoinna päivittäin klo 8-24. Kioskien ketju toimisi maanlaajuisesti, myös aktiivisesti verkossa, esim. kansankioski.fi. Lyhyesti sanottuna ”Keskittää kaiken sen mitä ihminen arjessa tarvitsee”

Ursulan ja Pilvin aikaansaannos:

Taiteellinen Täysistunto, Toteutuisi samaan aikaan eduskunnan täysistuntojen kanssa, joita seurattaisiin myös reaaliaikaisesti isolta skriiniltä. Istunnoissa tehtäisiin omat päätökset joita verrataan eduskunnan päätöksiin. Mukana olisi aina joku ryhmä jota päätöksenteko koskee, esim. koululuokka. Myös ohikulkijat olisivat tervetulleita istuntoon. Joukkovoimaa lietsoisi Taiteen Iskuryhmä, joka kiertävän mikrofonin avulla jakaisi puheenvuoroja halukkaille. Kaikki Taiteellisen Täysistunnon päätökset dokumentoitaisiin. Istunnot kiertäisivät mahdollisesti ympäri suomea.

Jotta harjoite ei olisi ollut ihan näin yksinkertainen pyysin molempia pareja muotoilemaan suunnitelmistaan vielä toiminnalliset kansalaisaloitteet, joista valitettavasti ei tallentunut tällä kertaa minkäänlaista kuva- tai videomateriaalia. Sen voin toki mainita että toinen aloitteista tapahtui miesten vessassa...

Kirjasi Make

maanantai 27. elokuuta 2012

Diktatuurihavaintoja

  • Harjoituksissa syntynyttä materiaalia
Sanelu, joka äänitettiin elokuisena päivänä Diktatuurin piilotetut merkit -tehtävänannon pohjalta. Klikkaa auki.

perjantai 17. elokuuta 2012